Kehräystä ja hellyyttä

Aslan on sopivan seurallinen kissa. Se nukkuu milloin missäkin, aamuisin ja iltaisin leikkii ja juoksee,  iltapäivisin ja öisin taasen kaipaa hellyyttä ja läheisyyttä. On aivan ihanaa, kun Aslan hiipii aivan huomaamatta luokse, painaa pehmeän turkkinsa kaulani ympärille, asettuu siihen lepäämään ja kehrää. Monesti olen yöaikaan havahtunut siihen, kun Aslan nukkuu kehräten kietoutuneena höyhenen kevyenä kaulan ympärille. Se on niin rauhoittavaa ja suloista!

Aslan ei toki heti alkuun tullut kaulan ympärille kehräämään vaan aluksi, kun emme olleet vielä tutustuneet tarpeeksi, se tuli sohvalla ottamaan silitykset vieressäni. Tämän jälkeen se tuli syliin, siitä sitten jatkoi myöhemmin vatsan päälle ja lopuksi hivuttautui aina kaulani ympärille. En missään vaiheessa sitä ohjannut, vaan se sai itse hakeutua sinne, missä sen oli kaikista mukavinta olla.

Aslanin täytyy myös saada riehua kahdesti päivässä, jotta se saa purettua pennun energiaansa. Kun tästä pitää huolen, se on ihastuttavan rauhallinen kissa. Kyllähän koiranpennutkin tarvitsevat leikki- ja riehutuokionsa, jotta niistä kasvaa rauhallisia aikuisia.

Vaaran paikka

Olin keittiössä askareissani ja lähtiessäni keittiöön totesin Hauvan nukkuvan sohvan vieressä matolla. Aslan hölkkäsi keittiön ja olohuoneen väliä, mutta juoksi toiselta puolen sohvaa, missä Hauva nukkui. Totesin, ettei Hauvaa tarvitse vahtia saatikka siirtää koiraportin taakse makuuhuoneeseen ja jatkoin askareitani.

Olin juuri tulossa takaisin olohuoneeseen Hauvan viereen sohvalle istumaan, kun aivan yllättäen Aslan lensi pääni yli parin metrin loikalla ja näytti siltä, että se hyppää suoraan Hauvan niskaan. Valpastuin sekunnin murto-osassa, kun samaan aikaan Hauva singahti rähinällä Aslania kohti. Kaikki tapahtui silmän räpäyksessä: Hauva säikähti Aslanin ilmalentoa luullen Aslanin hyökkäävän kimppuunsa ja salamana hyökkäsi sohvalle Aslania kohti, minä heittäydyin Hauvan päälle temmaten sen niskavilloista alas sohvalta.

Me kaikki kolme olimme aivan yhtä hämillämme vaarallisesta tilanteesta, joka vilahti ohi muutamassa sekunnissa. Aslan ei tajunnut, että oli ollut todellisessa vaarassa ja Hauva oli jotenkin helpottunut, kun Aslan ei hypännytkään sen päälle, vaan sen päälle hyppääjä olikin minä. Rauhoitin Aslania, rauhoitin Hauvaa, jälleen rauha maassa. Ei näyttänyt lainkaan siltä, että mitään pahempaa säikähdystä olisi päässyt kenellekään tapahtumaan. Tilanne ohi, me selvittiin, mutta täpärästi!

Päätin, että tästä edes päin pidän Hauvan aina hallinnassa, jos Aslan juoksee tai riehuu, sillä se ei osaa varoa Hauvaa ja Hauva ei aina pysty ymmärtämään, mitä Aslan on tekemässä. Aslan ei ollut hyppäämässä Hauvan päälle, vaan sohvalle sen viereen ja tästä syntyi tuo vaarallinen väärinkäsitys. Lapset ovat lapsia, niiden perään on pakko katsoa! Minun oma vika.